Liity jäseneksi

Lue jäseneduistamme ja liity jäseneksi

Miksi liittyä Kajaanin Kamerakerhon jäseneksi

Monipuoliset tilat

Jäsenenä sinulla on käytettävissäsi Kajaanin Kamerakerhon monikäyttöiset tilat. Kamerakerholle on kaksi sisäänkäyntiä, joista toisen takaa löytyy erittäin hyvin varusteltu tilava pimiö sekä toisen oven takaa varsinainen kerhotila joka toimii myös valokuvausstudiona. Studiolla meillä on kaksi Elinchromen studiosalamaa sekä taustakangas telineineen käytettävissä. Tilojen käytöstä veloitamme jäseniltämme edullisen päivävuokran (studion päivävuokra 10 €, pimiön päivävuokra 5 €).

Kiinnostavat kerhoillat

Kerhoilloissa meillä on kiinnostavia vieraita kertomassa valokuvauksesta, kuvataiteesta tai muista aiheista jotka tavalla tai toisella tukevat kerhon jäseniemme kehittymistä valokuvaajina tai kuvan katsojina. Vuonna 2016 meillä on vieraillut kerhoilloissa muun muassa Sinikka Moilanen kertomassa pienyrittäjyydestä ja omasta ammatinvalinnastaan valokuvaajana, Tuomas Kaakinen kertomassa tarinat Kainuu & Leino kuvien takaa sekä kuvataiteilija Niina Kestilä luennoi sommittelusta.

Lisäksi olemme tehneet tilaisuuden tullen opastettuja vierailuja valokuvanäyttelyihin, kuten Pekka Agarthin Muksuja+Teinejä näyttelyyn Pekan itsensä esittelemänä, sekä Kajaanin Taidemuseon Jokamiesluokka -näyttelyyn.

Kerhoillat järjestetään aina kuukauden toisena keskiviikkona kello 18:30 kerhotiloissamme, osoitteessa Kirkkokatu 23A, ellemme toisin ilmoita. Kerhoillassa järjestetään myös aina  kuukauden kuva -kilpailu jonka tuomarina toimii yleensä illan vieras. Kuukauden kuva kilpailussa pyritään antamaan käytettävissä olevan ajan puitteissa palautetta kaikista kuvista, joten se on hyvä keino saada kuvista palautetta leikkimielisen kisailun ohessa.

Koulutukset alennettuun hintaan

Kajaanin Kamerakerhon jäsenet pääsevät myös kerhon järjestämiin koulutuksiin alennettuun hintaan. Pyrimme järjestämään jäseniä kiinnostavia koulutuksia useita kertoja vuodessa.

Jäsenille verkkolevyltä 30 Gt tallennustilaa ja @kajaaninkamerakerho.fi sähköposti

Saat jäsenenämme käyttöösi sähköpostiosoitteen muotoa etunimi.sukunimi@kajaaninkamerakerho.fi sekä 30Gt verkkolevytilaa ja rajattomasti tilaa suurikokoisille JPG-kuville Google Photos palvelussa. Edun arvo on lähes 50 € / vuosi. Lue lisää edusta ›

Olemme Suomen Kameraseurojen Liiton jäsenyhdistys

Suomen Kameraseurojen Liiton jäsenyhdistyksenä kaikki jäsenemme kuuluvat myös Kameraseurojen liittoon. Liitto tarjoaa jäsenseurojen henkilöjäsenille osallistumismahdolli­suuksia koulutukseen, nuorisotoimintaan, koti- ja ulkomaisiin näyttelyihin ja erilaisiin valokuvaustapahtumiin. Liitto on sekä International Federation of Photographic Art -järjestön eli FIAP:n että Photographic Society of America -järjestön eli PSA:n jäsen ja tätä kautta jäsenemme saavat oikeuden hakea myös kyseisten järjestöjen, sekä Suomen Kameraseurojen liiton järjestämiin näyttelyihin.

Lisäksi Suomen Kameraseurojen liiton jäsenenä saat Kamera -lehden tilauksen jäsenhintaan. Välitämme jäsenillemme tietoa liiton jäsenyyden muista eduista.


Liity jäseneksi

Kajaanin Kamerakerhon jäseneksi liittyminen

Jäsenmaksu 40 €/vuosi.

Liittyäksesi jäseneksi, täytä oheinen jäsenhakemus. Lähetämme sinulle piakkoin sähköpostia, jossa ohjeet liittymismaksun suorittamiseksi ja yleiset ohjeet kuinka pääset hyötymään jäseneduista.

Voit myös tulla käymään kerhoilloissamme, jos haluat tutustua kerhon tiloihin ja toimintaan ennen liittymistä.

Emme luovuta tietojasi eteenpäin emmekä käytä osoitettasi markkinointiin. Lähetämme antamaasi sähköpostiosoitteeseen jatkossa kerhon tiedotteet joista voit halutessasi kieltäytyä.